Aamun avaus Lyseonpuiston lukiossa Talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2013
Mikko Virrankoski


Hyvät kuulijat, hyvää huomenta Teille kaikille, oppilaat, opettajat ja koulun henkilökunta!

Minun nimeni on Mikko Virrankoski. Talvisodan muistoja kunnioittaakseni olen pukeutunut vanhaan sotilaspukuuni, sillä olin aikanaan armeijan palveluksessa 30 vuotta. Tytöille sanon, että sotilasarvoni on eversti. Poikien pitää tietää se ilman opastusta, onhan Rovaniemi kuuluisa varuskuntakaupunki. Varmasti monen oppilaan isä tai isoisä on nyt tai on ollut armeijan tai rajavartiolaitoksen palveluksessa. Kun teette uravalintoja aivan lähivuosina, niin suosittelen tätäkin vaihtoehtoa niin pojille kuin tytöillekin.

Tämä päivä 73 vuotta sitten koettiin Suomessa ilon ja surun päivänä. Ilon päivänä siksi, että 105 päivää kestänyt Talvisota oli päättynyt ja Suomi oli säilynyt itsenäisenä kansakuntana. Maamme kohtalo oli ollut hiuskarvan varassa joulukuussa 1939 täällä Lapissa ja maaliskuussa 1940 Karjalan kannaksella sekä Viipurinlahden länsirannalla. Rauhan tultua ei osattu silloin antaa kyllin suurta arvoa itsenäisyytemme säilymiselle, sillä ankarat ja kansalaisten mielestä epäoikeudenmukaiset rauhanehdot painoivat mielet mataliksi. Lippuja nostettiin surunauhoin varustettuina puolitankoon ja kansa itki avoimesti. Sanomalehdissä rauhanehdot julkaistiin surukehyksissä. Suurimpana vääryytenä pidettiin sitä, että Karjalasta oli luovuttava, vaikka rintamalinjat olivat olleet kymmeniä kilometrejä uuden rajan etupuolella. Noin 400 000 Karjalan asukasta joutui lähtemään evakkoon. Sallan suunnalla uusi raja tuli suunnilleen siihen kohtaan, mihin rintamalinjat olivat jääneet. Petsamo jäi rauhanteossa Suomelle, vaikka se oli taisteluissa menetetty.

Meitä on elossa yhä vähemmän, jotka olemme eläneet tuon rauhanteon päivän. Esimerkiksi Teissä kuulijoissani ei ole yhtäkään niin vanhaa henkilöä, joka sen olisi kokenut. Itse olin juuri täyttänyt kolme vuotta, joten tietoni Talvisodasta ovat muilta kuultuja ja ennen kaikkea kirjoista luettuja. Edes isäni kaatumisesta Taipaleenjoella ja hautajaisista en muista juuri mitään. Nuorimmat veteraanit, jotka olivat Talvisodassa rintamalla, ovat nyt noin 95-vuotiaita. Kotirintamatehtävissä oli nuorempia suojeluskuntalaisia, sotilaspoikia, lottia ja pikkulottia useita kymmeniä tuhansia.

Pysyvänä muistona Talvisodan tappioista Rovaniemellä ovat kaupungin, Viirin ja Auttin sankarihautausmaat, joissa lepää yhteensä 215 sankarivainajaa tai heidän muistokiveään, sillä moni soturi lepää vieläkin vieraalla maalla tuntemattomassa paikassa. Kaatuneista oli naimisissa 95 miestä ja poikamiehiä oli 120. Sotaorpoja jäi yhteensä 208, keskimäärin pari lasta perhettä kohti, mutta oli useita perheitä, joihin jäi 4-7 lasta ja yhteen perheeseen 8 orpolasta.

Koulunne sankaritaulussa, joka on tuolla selkäni takana kolmannessa kerroksessa on 54 nimeä, kaikki koulun entisiä oppilaita. Heistä 18 kaatui Talvisodassa. Kun luette taulua, niin näette, miten nuoria poikiakin oli mukana. Varsinkin Jatkosodassa oli useita 18-vuotiaita sankareita.

Mannerheim lähetti jokaisen kaatuneen lähimmälle omaiselle näin kuuluvan osanoton ilmauksensa: ”Velvollisuutenani on ilmoittaa, että alikersantti Antti Virrankoski on kaatunut 12.12.1939 taistelussa Isänmaan vapauden ja kaiken sen puolesta, mikä meille on pyhää ja kallista. Valitan syvää suruanne. Lohduttakoon teitä tietoisuus, että olette antaneet Suomelle kalleimman uhrin. Vahvistakoon Teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala.” Tällainen taulu on ollut monen tuhannen kodin seinällä vuosikymmeniä ja monessa kodissa se on paikallaan vielä nytkin kuten meillä.

Kotirintama soti omaa Talvisotaansa. Ainainen pelko rintamauutisista painoi mieliä. Tuli sankarihautajaisia, oli kylmää, oli puutetta ruoasta, oli autettava rajan pinnasta tulleita evakkoja ja ilmapommituksia piti pelätä yötä päivää. Äitini opetti minua lisäämään iltarukouksen loppuun seuraavan lauseen, jonka luen mielessäni vielä nytkin, 73 vuoden jälkeen. ”Varjele Taivaan Isä koko Suomea, äläkä päästä Venäjää tänne.”

Rovaniemeä pommitettiin useita kertoja joulun aluspäivästä alkaen. Tuhoisin pommitus oli tammikuun viimeisenä päivänä 1940. Pommikoneita laskettiin olleen 26 kpl. Ainakin 15 taloa tuhoutui tulipaloissa tai ne vaurioituivat pommien räjähdyksistä. Ihmisiä kuoli 18 ja haavoittuneita oli ainakin 58. Sairaalaan osunut pommi koitui 7 sairaanhoitajan kohtaloksi. Heistä kolmen nimi on sankaritaulussanne. Kauppalaa pommitettiin kaksi kertaa vielä rauhanteon päivänä klo 08.20 ja 09.30, kun rauhantekoajaksi oli sovittu klo11. Tavatonta nöyryytystä sekin Suomen kansaa kohtaan Stalinin ja Molotovin johtamilta neuvostosotilailta.

Rauhan tultua ylipäällikkö Mannerheim julkaisi kuuluisan päiväkäskynsä 14.3.1940. Se oli vuosikausia monen kodin seinällä huoneentauluna. Siitä minäkin olen harjoitellut lukemista pikkupoikana. Lainaan muutamia kohtia tästä päiväkäskystä.

”Suomen armeijan kunniakkaat sotilaat. Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha.”

”Te ette tahtoneet sotaa, Te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta Teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä. Yli 20 000 Teistä, jotka lähditte kentille, ei enää näe kotiansa ja kuinka monet ovatkaan menettäneet ainiaaksi työkykynsä.”

”Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia ja heidän osuuttaan sodassa. Lottien jalo henki on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon lotat ovat täysin saavuttaneet.”

Näin siis Mannerheim kirjoitti 73 vuotta sitten.

Me nykypäivän suomalaiset osaamme antaa arvon veteraanisukupolville, jotka torjuivat Talvisodassa itäisen suurvaltanaapurimme hyökkäykset, se oli ”Talvisodan ihme”. He jaksoivat pitää maamme itsenäisenä myös Jatkosodan taisteluissa. Pelkistetty totuus on Sotainvalidien Veljesliiton tunnuslauseessa ”Uhrin ansiosta lippu liehuu”.

Olkaa nuoret onnellisia siitä, että Teidän aikananne Suomessa ei ole sodittu. Pyrkikää elämään rauhassa ystävienne ja lähinaapureiden kanssa. Kuitenkin on hyvä pitää ohjenuorana tunnuslause ”Ei ketään vastaan, mutta tarvittaessa kaikki Suomen puolesta”.

Hyvää koulupäivää!