Aamun avaus Rovaniemen Lyseonpuiston lukiossa 13.10.2011
Heikki Väänänen

 

Hyvää huomenta, hyvät koulutoverit.

Juhlallinen on mieli astuessani tälle kateederille lausumaan muutaman sanan aamun avaukseksi tänä lokakuun 13. päivän aamuna  - joka onneksi ei kuitenkaan ole perjantai.

Koulutovereita olemme, sillä pyöriskelinhän jo 55 vuotta sitten vilkkaana ekaluokkalaisena vuonna 1956 tuolla silloisen 1 A luokan reviirillä keskusaulan takanurkassa. Vuosien vieriessä matka jatkui luokka luokalta kohti tavoiteltua ylintä kerrosta. Nyt onnittelen teitä, jotka saatte koulunne käydä tässä samassa, poikkeuksellisen hienon arkkitehtuurin virittämässä ympäristössä. Olette varmaan koulun remontoinnin evakkoaikana oppineet uudella tavalla arvostamaan tätä koulurakennusta.  Täällä, jos missään, saa kosketuksen siihen mitä kokonaistaideteoksella tarkoitetaan. Tämähän on – tiilipinnatkin huomioiden - suorastaan koululaisten Korundi.

Tällainen esteettisesti täysipainoinen ja hyvin toimiva ympäristö on ihmistä eheyttävä ja turvallisuutta luova tekijä. Ei ollenkaan paha, kun on kyseessä niinkin vaarallinen asia kuin uuden oppiminen ja toisten ihmisten kohtaaminen.  Uskon, että tällainen ympäristö antaa myös lisävirtaa aktiiviseen osallistumiseen sekä opetus- että opiskelutyössä. Ettei oppimistulos olisi sen kaltainen kuin koulumme entisen oppilaan, kirjailija Antti Hyryn teoksessa Uuni, jossa urkujen historiaa ryhmälle selostanut Pentti kysyi:” Tuliko tämä nyt selväksi?” Ja sai vastauksen: ”Selväksi tuli, mutta hämäräksi jäi.”

Näinä aikoina puhutaan paljon koulukiusaamisesta, syrjinnästä, rasismista. Asenteista, jotka on helppo tuomita, mutta vaikeita kitkeä. Asenteet ovat kuitenkin jokaisen itsensä hallittavissa. Ne voi jokainen itselleen perustella. Koulu on tässä vallan oiva ohjaaja. Ryhmäkäyttäytyminen ja samanaikaisesti omien henkilökohtaisten arvojen ja asenteiden rakentaminen on taitolaji, johon ei ole olemassa patenttiratkaisua  - valitettavasti. Mutta jokaisella on kuitenkin olemassa jo nuorena omat persoonalliset voimavaransa, joiden varaan tätä tasapainoa voi - ja pitää - rakentaa. Nämä omat voimavarat, omat resurssit, omat kyvyt on vain tunnistettava.  Millainen oikeasti olen?  Mitä tunnen? Mitä haluan? Kuinka paljon yritän olla vain sellainen, jollaisena omasta mielestäni muut haluavat minut nähdä? Siinä kysymyksiä, joihin paneutuminen tai jopa vastaaminen voi olla tukalaa, mutta antaa takuuvarmasti itsetunnon rakennuskiviä. Hyvän itsetunnon omaavan ihmisen ei tarvitse kiusata, ei tarvitse syrjiä, eikä tarvitse olla rasisti tullakseen hyväksytyksi.

 Haluan sanoa, että itsetunnon rakentaminen on eräs arvokkaimmista tehtävistä kouluyhteisön ja ihmisen itsensä välisessä kanssakäymisessä. Eikä tämä koske ainoastaan oppilaita. Koulu opettaa parhaimmillaan tunnistamaan ne keinot ja voimavarat, joilla kukin omana itsenään voi ryhtyä elämäänsä ja maailmaa rakentamaan. Terveen itsetunnon omaava ihminen löytää kyllä tiensä ja toimensa maailmalla.

Hyvä koulutoverini. Tänä syksyisenä aamuna haluan rohkaista sinua:

Tunne itsesi.
Tule sellaiseksi kuin olet.

Hyvää koulupäivän jatkoa kaikille.