Päivänavaus Lyseonpuiston lukiolla 1.12.2009

Olen pitänyt tämän oman kouluni päivänavauksia – eli aamuhartauksia niin kuin näitä omina kouluvuosinani kutsuttiin - yli 50 vuoden ajan, ensimmäiset jo syksyllä 1951, jolloin olin lukion viimeisellä luokalla. Me Lyskan seniorit olemme saaneet kunnian käydä tällä paikalla kertomassa asioista, jotka meille ovat matkan varrella osoittautuneet tärkeiksi ja joista haluamme puhua jotakin teille, hyvä kouluväki, ikään kuin matkaevääksi, evääksi tähän päivään ja koko jäljellä olevalle matkalle.
Mitä olenkaan puhunut? Olen yrittänyt kertoa siitä, mikä itselleni tuli hyvin tärkeäksi jo rippikoulun edellä ja aikana. Silloin katekismuksesta piti joitakin kohtia opetella aivan ulkolukuläksynä kuten selitys kysymykseen ”Mikä on elämämme kallein asia?” Vastausta siihen, Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemista ja Jumalan lapseksi pääsemistä, olen yrittänyt koko pappisurani pitää puheitteni ydinasiana, jonka ympärille kaikki muu sanottava on rakentunut. Pyhästä Raamatusta olen löytänyt opetuksia siitä, miten voimme elää kristittynä kaikkea elämää suojelevia käskyjä pyhinä pitäen ja niitä noudattaen . Mieleeni muistuu tapaus opiskelun ajalta , keskustelusta professorin luennon yhteydestä. Me teologian opiskelijat saimme tehtäväksi miettiä ja selittää, miten näitä uskonasioita tulisi opettaa ja miten niistä saarnata. Muuan kurssitoverini kysyi : ”Tuleeko kuulijoita kutsua uskon tielle kadotuksen kauhuja maalaillen vai taivaan ilojuhlaan houkutellen?” ”Ei kumpaisellakaan tavalla”, vastasi opettajamme painokkaasti ja jatkoi:
”Pitäkää lähtökohtana 300-luvulla eläneen kirkkoisä Augustinuksen sanaa: ” Jumala on luonut meidät elämään yhteydessään, siksi sydämemme on levoton ja rauhaton niin kauan kunnes se löytää levon Jumalassa.” Työssäni saatoin usein havainnollistaa opetustani näin: niin kuin kalat on luotu elämään vedessä ja linnut lentämään ilmassa, ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä. Tästä seuraa edelleen: mitä teemmekin, kaiken teemme Jumalan kasvojen edessä - myös tilivelvollisina hänelle.
Mitä päivänavauksissa puhutaan nykyisin, en tiedä. Teillä, hyvät lukiolaiset, on kokemusta pitkältä ajalta.. Sen tiedän, että tänään päivänavaukset voivat olla muutakin kuin hartauspuheita. Siinä vaiheessa kun alettiin pitää päivänavauksia arkisemmista asioista, kuulin sellaisia pitävien valittavan, että on vaikea löytää sopivia ja oppilaita kiinnostavia aiheita. - Toisin on silloin, kun puhuja valmistelee hengellistä puhetta. Raamattu on ehtymätön lähde, josta riittää ammentamista vaikka joka aamuun.
Päivänavauksen musiikki voi tänään olla hyvin vapaasti valittua. Meidän seniorien kouluvuosina virsikirja kuului olla aina mukana aamuhartaudessa. Ainakin n.s. perusvirret tulivat tutuiksi ja ovat säilyneet muistissa läpi vuosikymmenten. Viime vuosina on keskusteltu, voiko jouluvirttä ”Enkeli taivaan lausui näin” ja suvivirttä ”Jo joutui armas aika”enää veisata, kun oppilaiden joukossa on monia , jotka eivät kuulu kirkkoon tai edustavat muita uskontoja. Tietämäni mukaan Rovaniemellä ei ole näistä asioista isommasti pidetty ääntä. Kysynpä vain, miltä tuntuisi, jos perinteiset joululaulut ja jouluvirret lakkaisivat kuulumasta.? Paljon meille tutusta ja rakkaasta kulttuuriperinnöstä häviäisi ja köyhtyisimme.
Kirkkovuoden kulussa elämme nyt adventin, joulun odotuksen aikaa. Tervetuloa kotikirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja! Keneltäkään lupaa kysymättä ehdotan: yhtykäämme nyt kaikki lauluun
”Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta kuljemme laulain taivasta kohti matka vie.
2.Kiitävi aika, vierähtävät vuodet..,
3. Enkelit ensin paimenille lauloi…