Suomen silta

Puhun teille Suomen sillasta kahdesta syystä: Toisaalta vietämme tänään Viron kansallispäivää. Toisaalta silta on runoudessa ja taiteessa yhteyden vertauskuva. Katsokaa vaikka euroseteleitä. Ne ovat siltoja täynnä!
Suomen ja Viron yhteyden symboli ”Suomen silta” on pitkälti runoilijoiden Friedrich Kreutzwaldin ja Lydia Koidulan luomus. Kreutzwaldin Kalevipoeg-eepoksen sankari poikkeaa Suomen matkallaan saareen, jota on arveltu Suursaareksi. Siellä kasvoi suuri tammi, jonka kaataa jättiläisen mittoihin kasvanut, väkivahva pieni mies. Kun tammi on rysähtäen kaatunut, yksi puun haara yltää Viroon ja toinen Suomeen. Näin syntyy Suomen silta, Soome sild.
Emajoen satakieli, runoilija Lydia Koidula, henkisti Suomen sillan. Runokokoelmassaan Soome sild (1881) hän kirjoitti:
”Suomi, Suomi! Sinä et katoa mielestä etkä sydämestä!/Sydämemme ovat liitetyt yhteen./Herra itse antakoon palkaksi, että tiemme käyvät yhteen.”
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Koidula tarkoittanut niin maittemme valtiollista kuin henkistä yhteenliittymistä. Koidulan haaveen esittämisen jälkeen Viron ja Suomen tiet ovat käyneet niin erilleen kuin yhteenkin. Lukuisat virolaiset valtiomiehet ja kulttuurihenkilöt ovat esittäneet maittemme valtioliittoa Gustav Suitsista Jaan Krossiin ja Konstantin Pätsistä Lennart Mereen, vain muutaman kuuluisan nimen mainitakseni. Suomessa ajatus ei ole koskaan herättänyt palavaa innostusta.
Kun Viro itsenäisti uudelleen vuonna 1991, se sai takaisin myös oman rahansa, kroonin. Lydia Koidulan kuva koristi ennen euron käyttöönottoa sadan kroonin etupuolta. Toisella puolella on käsialanäytteenä tekstinpätkä, joka liittyy – mihinkä muuhun kuin – Suomen siltaan:
”Sillan yhdistetyt päät liittävät yhteen isänmaat totuuden temppeliksi pyhitetyt/Näky, milloin muutut todeksi?”
En usko, että runonpätkä on setelissä ”vahingossa”. Entisenä Suomen Pankin miehenä tiedän, että setelien suunnittelu on pikkutarkkaa työtä ja että näin poliittisesti provosoiva teksti on tarkan harkinnan tulos. Olen yrittänyt salapoliisityönä selvittää ”syyllistä”, mutta kukaan ei ole tunnustanut. Lydia Koidulan näky ei koskaan muuttunut todeksi. Tai ehkä säkeellä onkin ennakoitu sillan sijasta tulevaa tunnelia Suomenlahden alitse!
Suomen silta syntyi sittenkin, kun 1960 luvun puolivälissä avattiin uudelleen laivayhteys Suomen ja Viron välille. Laiva oli nimeltään Georg Ots ja sen matkustajat olivat usein tavallista suomalaista tuulipukukansaa, joka vei virolaisille tuttavilleen tuliaisina kahvipaketteja, sukkahousuja ja Suomen tv:n ohjelmien ennakkotietoja. Viina virtasi ja suomalaiset kulkivat joskus konttaamalla. Hävetti, kun virolaiset ystäväni puhuivat ”nelijalkaisista serkuista Suomenlahden pohjoispuolelta”. Toisaalta tuntojen erehtymättömänä tulkkina Juice Leskinen taas hoilasi suomalaisten kanssa tunnettua lauluaan
”Eesti, Eesti, Eesti, kaipaan sinne perkeleesti”.
Viro itsenäistyi uudelleen siis vuonna 1991. Kolme vuotta myöhemmin Viro liittyi EU:hun ja Natoon. Parissakymmenessä vuodessa Suomen ja Viron taloudet ovat integroituneet pitkälti yhdeksi markkina-alueeksi kaupan, työvoiman ja myös energiatalouden alalla. Suhteet ovat kehittyneet ”isoveljen tuesta pikkuveljelle”-tasosta yhdenvertaiseen kumppanuuteen EU:ssa. Suomeen on syntynyt suuri virolaisvähemmistö. Poliittisesti Virossa on vallinnut oikeistoliberaalinen suuntaus: halutaan mielellään olla pohjoismainen demokratia, jossa vallitsee hallinnon tehokkuus, alhainen korruptio, toimiva demokratia sekä innovaatioihin ja avoimiin markkinoihin perustuva kilpailukykyinen talous. Toisaalta kuitenkin vieroksutaan hyvinvointiyhteiskunnan hintaa, korkeata verotusta. Keskinäinen seurustelu suomalaisten ja virolaisten välillä on muotoutunut normaaliksi naapuruudeksi.
Suomen silta on siis jälleen muuttanut muotoaan. Emme enää rallattele Juice Leskisen rakkaudentunnustusta. Tunteemme esitti tasavallan presidentti Tarja Halonen viron kielellä muutama viikko sitten jäähyväiskäynnillään Tallinnassa näin: ”Ma armastan Eesti rahvast, Eesti riiki ja presidendi. (Minä rakastan Viron kansaa, Viron valtiota ja sen presidenttiä”). Onnittelemme tänään lämpimästi eteläistä naapurikansaamme, heimoveljiämme virolaisia.
Kiitos, että jaksoitte kuunnella minua. Oikein hyvää koulupäivää teille kaikille!

Esko Ollila
Päivänavaus Lyseonpuiston lukiossa 24.2.2012