AAMUAVAUS LYSKASSA lokakuu 2009 Olavi Oksman

Tarkoitus on dokumentoida aamuavaukset. En aikoinaan kirjoittanut esitystä, vaan toimin muistin varassa.Samoin tämä dokumentti on siten muistivarainen.
Koska muistojeni tulva tuntui runsaalta, pyysin apulaisrehtoria, Kaisa Liljeberg-
Thronicke´ä ottamaan ajan täytyttyä mikrofonin kädestäni. Rehtori Risto Kuoksa sanoi ajan
voivan ylittyäkin, koska seniorit ovat olleet harvinaisia aamuavauksissa.

Hyvät Lyskan oppilat ja opettjat
Edustan Lyskan seniorit- yhdistystä,mikä perustettiin hiljakkoin Lyseon 100-vuotisjuhlien mainingeissa. Olen iloinen ja hyvin otettu, että saan olla esiintymässä entisessä oppilaitok-
sessani . Aamuavaukset ovat lyseon ja seniorien välisen yhteistoiminnan harjoittelua.Seniorien taholta koulua lähestyttiin jo viime kevään päättäjäisissä ojentamalla ensimmäinen oppilasstipendimme. Seniorien säännöt sallivat lahjoituksien ja testamenttien vastaanoton,
joten voimme toivoa stipenditoiminnalle jatkoa.

Esitykseni aihe on: mikä on Lyseon merkitys minulle. Heti voin vastata, että merkitys on ollut
suuri. Tämä on siis esitykseni väitös, eli niin kuin minä asian tunnen. Tämän jälkeen esitän,
miten näin on käynyt, kerron lähemmin perusteluni väitteelle.

Seniorit ovat entisiä oppilaita ja opettajia, ancient pupils and teachers. Kuten sana ancient usein
käännetään sanalla muinainen, niin näette nyt edessänne tämän sanan mukaisen oppilaan. Kerkesin opiskella tässä rakennuksessa yhden vuoden, lukion viimeisen luokan tuolla yläkerrassa. Meitä oli yksi luokallinen kahdeksannella luokalla. Koulurakennus valmistui syksyllä
1952. Muita suurtapauksia olivat tuona vuonna kesäolympialaiset Helsingissä ja Coca-colan tulo
Suomeen.
Vanhaan kunnianarvoiseenkoulurakennukseen kerkesin tutustua kesällä 1944, kun hiippailin sisäänpääsykokeisiin. Koulua en päässyt silloin kuitenkaan aloittamaan, koska meille
tuli äkkilähtö
ryhmämatkalle Ruotsiin. Sieltä palattua koulu oli palanut, kuten oli käynyt myös vasta
rakennetulle kodilleni.

Vanha käsityökoulu oli jäänyt jälelle tuonne vanhan torin laitaan ja siellä koulu alkoi vuoden keskeytyksen jälkeen kahdessa vuorossa. Vanhoja opettajia oli rantautunut takaisin Rovaniemelle
ja koulu sai siten heti alkuunsa oikean meiningin. Sähköä saatiin kahden tunnin jaksoissa ja sen puutetta
yritettiin käyttää selityksenä osaamattomuuteen. Selitys ei tainnut mennä kauan läpi, koskapa
sitä saattoi seurata se kuuluisa jäätävä hiljaisuus. Saksalaisilta oli jäänyt suuret määrät karbidia
ja sitä käytettiin lampuissa sähkön katkoksien aikana. Illalla sytytettäessä karbidilamppu paloi
kauan hyvin, siihen vain tiputettiin venttilin kautta vettä. Myöhemmin illalla lamppua piti kopistella, jolloin liekki kirkastui ja saattoipa kasvaa huikeaksi, yli metrin korkuiseksi. Lamppu
oli meille pojille jatkuva innostuksen ja tuuskauksen kohde, äidille varmaan kauhistus ja muisto
sodan pommituksista. Kotirauhan vuoksi se oli joskus kannettava pihalle, tarkoitan lamppua.

Ensimmäinen ulkomaan kieli alkoi. Heti selvisi, että läksyt oli tehtävä kunnolla. Opettaja oli Frey, ei koskaan oppilaitten suussa Toini. Kun oppilas sai vaivoin muististaan kaivetua kysytyn perusanan,
saattoi opettaja sanoa jämäkästi: TEMA, haluten täydellisen vastauksen. Luokallamme oli TEEMU-
niminen kaveri, joka säpsähteli ruosin tunneilla tästä syystä usein. Teemu sanoi, että kauankohan hän kestää, hän varmaan saa vielä slaagin. Ei saanut Teemu slaagia, hän lähti keskikoulun jälkeen opistoon ja valmistui insinööriksi. Teemu teki kunnon uran, kuoli vastíkään. Kuolema oli luonnollinen.
Keskikoulu, siis viisi luokkaa oppikoulua oli tuohon aikaan valtatie ammattikoulutukseen. Tie vei
insinööreiksi, sairaanhoitajiksi, kaupallisiin ammatteihin ja luokanopettajiksi. Meidänkin luokalta lähti tyttöjä seminaareihin aivan terävimmästä päästä. Lähin seminaari oli Kemijärvellä. Pienempi osa
oppilaita jatkoi lukioon. Noihin aikoihin maassamme leivottiin ylioppilaita 3000:n paikkeilla, nythän luku on 10-kertainen.
Toisella luokalla koulu alkoi vastarakennetussa Kauppakoulussa, kahdessa vuorossa tietenkin.
Alkoi varsinainen vieraan kielen opiskelu, englanti. Sodanjälkeinen elämä heitti opettajaksi
naisihmisen, joka oli meistä kuin suoraan englantilaisen kaupungin katukuvasta, olemukseltaan
ja pukeutumiseltaan. Hän opetti meille englannin pontevat konsonantit, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Nimen olen jo unohtanut, koulun anaaleista se löytyisi. Oli kiva ovela tyyppi, joka sai aikaan innostuksen englannin kieleen. Innostus ei ole vieläkään häipynyt, tässä on yli 60 vuotta kulunut.

Saksa oli englannin lukijoille ns. lyhyt kieli. Kolmen vuoden saksan opiskelu osottautui minulle hyvin tär-
keäksi. Ammatissani sähköinsinöörinä jouduin käymään kauppaa keski-Euroopan saksaa puhuvien
maiden Saksan, Itävallan ja Sweitsin kanssa, olipa Belgiassakin saksankielinen toimituskeskustelu.
Saksankielisiä asentajia jouduin laitoksilla puhuttelemaan lähes päivittäin. Koulun antaman pohjan
päälle oli helppo rakentaa lisää Rovalan kursseilla kuusi vuotta. Lakomäen johdolla kävimme läpi
vanhoja ylioppilaskirjoituksia. Tämänjälkeen ei puhelimessakaan tarvinnut nikotella.

Matematiikka, fysiikka ja kemia olivat luonnollisia suosikkiaineitani. Jussi, lehtori Juhani Jauhola
oli tiennäyttäjänä aivan mainio. Fysiikan tunneille vein harrastuksien tuloksena näytille mm. radioita , ensin ns. suoran ja myöhemmin välitaajuusvahvistuksella varustetun superin. Tarkoitus
lienee ollut kerätä pointseja kokeitten epäonnistumisen varalle. Suomen tunnin esitelmistä muis-
tan aiheen muuntaja eli transformaattori, laite oli itse tehty. Savottapumppu liitettiin koulun kokoelmiin. Laskutehtävien suorittaminen oli alkuun inspiraation varassa tehtävää seikkailua,
kunnes Olli, Olavi Vainikainen, opetti lukiossa järjestelmällisen lähestymistavan. Tehtävien juonen löytämisen ja ratkaisun riemu motivoivat valtavasti. Tässä vaiheessa
aloin ajatella, että jos minulle hyvin käy, tulen työssäni ratkomaan tämäntapaisia ongelmia. Ja
niinhän siinä myöhemmin kävi. Kielilinjalla oli myös matematiikan taitajia. Kuinkako sen tiedän.
No, yksi asuu meillä. Kun lähdin tänne aamuavaukseen, hän jäi kotiin kahville. Hän ratkoo vai-
keita ristisanoja ja kuuntelee latinankielisiä uutisia. Yli 50 vuotta on samasta kattilasta aamu-
puuroa syöty.

Teknillisessä Korkeakoulussa tunnettin Ollin oppilaat. Kuukauden karsintakurssin jälkeen huo-
masin päässeeni SÄHKÖ-osastolle, opintosuunta vahvavirta. Viisi vuotta rankaa opiskelua ja niin
pääsin mielityöhöni tekniikan, eritylsesti sähkötekniikan ongelmien pariin.
toimeni laatu oli tuotantotehtävät laajasti otettuna. 40 vuotta tehtäviä hoisin,
ja nyt olen vain Lyskan seniori.
Kun oma tuotanto maassa ei riitä, tuodaan lisää jokisesta naapurimaasta. Olin mukana heti alkuun
Ruotsin tuonnin, myöhemmin Norjan ja Venäjän kanssa. Kun työni vuoksi jouduin opiskelemaan
snacka svenska lite grand, huomasin, että minullahan on laaja sanavarasto, tuhansia ja tuhansia
sanoja. Kahdeksan vuotta Freyn, joka siis ei ollut koskaan Toini, opissa oli tehonnut.

Oma erikoisaiheeni, suurjännitetekniikka, vei minut toistuvasti Ranskaan lisäoppia saamaan.
Kongressikielet olivat hallinnassa, mutta kun Ranskassa matkustaa, asuu ja syö, joutuu tarvitsemaan maan kieltä, koskapa kokemukseni mukaan ranskalaiset puhuvat vain ranskaa.
Muutaman vuoden opiskelin kieltä Rovalassa, ja kylläpä uuden kielen kanssa oli vaikeaa.
Esitykseni sanoma on, jos sallitaan, että lähes korvaamaton asia on saada oppia koulussa
muutama vuosi jotain kieltä. Säännöllinen opetus parhaassa oppimisiässä on verraton oikeus.
Siitä on sitten myöhemmin hyvä jatkaa.

Kiitän vielä siitä, että olen saanut tulla aamuavukseen. Toivotan mitä parasta jatkoa raskaaseen opiskeluunne.
Kyllä riemun hetketkin löytyvät. Hyvää työpäivää,lyskalaiset.